Onhan näitä...

Vihdoinkin...

2009-06-09T13:51:01+03:00

Pää on viime vuoden aikana ollut kuin reikäjuustoa kun on koko ajan ollut niin paljon muistamista: viimeisiin tentteihin lukemista, opinnäytetyön kirjoittamista ja sen työstämistä ja tietenkin ihan arkipäiväisen työn hoitaminen, JONKA vuoksi lukeminen on jäänyt ihan toiselle sijalle.

Mutta nyt voin taas vapaasti taaperrella kirjallisen ja kuvallisen kulttuurin viidakossa ja lukea ja katsoja niitä juttuja jotka oikeasti minua kiinnostavat. (En tosin olisi uskonut, että ensimmäinen kirja johon tartun keskittyisi ympäristöasioihin, mutta näin nyt oli. Tai siis jokainen itse päättää mihin seuraava kirja on OIKEASTI tarkoitettu!)

Mark Watson: Crap At the Environment

Brittiläinen koomikko Mark Watson päätti tehdä "JohnWebsterit" ja elää ympäristöystävällisempää elämää kokonaisen vuoden ajan. (Teknisesti Watsonin vuosi alkoi kuitenkin todenteolla vasta helmikuusta, mutta mitä pienistä.) Ympäristökuuriin kuuluivat mm. vähempi matkustelu, lihan välttäminen ja liiallisten länsimaisten hyvyyksien ja miellyttävien asioiden käyttäminen.

Miten itseironinen koomikko projektissaan onnistui? Melko hyvin ottaen huomioon, että jokainen ympäristöteko aiheuttaa miehen mielessä suurempaa ahdistusta kuin pienessä pohjanmaalaisesta kylästä löytyy yhteensä. Lisäksi oman vaimon, kuin siivellä tapahtunut näkymätön, siirtyminen "paremmaksi" ekoihmiseksi herättää miehessä syvää kateutta ja epätoivoa.

Watsonin kirja on hyvä osoitus siitä, miten paljon länsimainen ihminen tuntee menettävänsä siirtymisessä vihreämpään todellisuuteen, jos joka päivä ei saakaan katsoa televisiota tai viettää tunteja lämpimän suihkun alla. Miten kaupungissa voisi kasvattaa omia tomaatteja jos salaatin ostaminen ja syöminen on jo ylitsepääsemättömän vaikeaa. Kirja on piristävä lukukokemus eteenkin niille (lue minulle), joilla "ympäristöoikeiston" paatos voi joskus tuntua liian rasittavalta; Watsonin logiikan mukaan jokainen voi olla edes hieman vihreä, jos voi ottaa sydämeensä mukaan ihan pikkiriikkisen verran syyllisyyttä.

Arvasin tämän...

2008-02-11T14:41:00+02:00

Take the Quiz here!

Suomalaisia nuoria ja kohtaloita...40-luvulta

2008-01-22T18:55:00+02:00

Onni Halla: Pentti Harjun muistelmat
Yrjö Kaijärvi: Heinäkuun hämärässä

Molemmat Tulenkantajiin kuuluvien kirjailijoiden teokset on julkaistu vuonna 1946. On kumma, että loppuenlopuksi hyvin vähän proosaa kirjoittaneet miehet kirjoittivat näinkin selkeää tekstiä. Kaijärven Heinäkuun hämärästä tosin paistaa lävitse runoilijan sielu ja sanamuodot. Heinäkuun hämärässä ihmiset miettivät kuollutta ystäväänsä, ja joidenkin ihmisten kohdalla, rakastettuaan joka kirjan alussa on todettu juuri kuolleen. Kauniit ihmiskuvaukset ovat inhimillisiä, ja toimivat melkein kuin itsenäisinä novelleina. Luonto, maalais- ja kaupunkilaiselämä viilettävät silmissä. Kaipaus kerrotaan syntäsärkevin sanakääntein, kaikkien hahmojen suru on oikeutettua, ja surusta selviytyminen erilaista.

Hallan Pentti Harjun nuoruus kertoo nimensä mukaisesti nuoren kansakoulunopettajaksi valmistuvan Pentti Harjun "etsikkovuosista". Pentti on melkein kuin nykypäivän pätkätyöläinen, neljän vuoden ajan hänelle on tarjottu vain sijaisuuksia ja neljännen opettajan pieniroolista virkaa. Pentillä on suhdekiemuroita kainoon kansakoulunopettajaan, reiluun työläistyttöön ja opiskelijanuorukaiseen, ja silti on koko ajan pidettävä mielessä ettei kansakoulunopettajan ole syytä käyttäytyä ihan miten lystää. Tarinan yhteydessä on itselleen koko ajan muistutettava, että eletään aikaa jota ei itse ole kokennut.

En löytänyt kummastakaan teoksesta mielessäni vanhoihin romaaneihin liittyvää naiiviutta, joskin asioita ei kerrota niin suoraan kuin nykykirjallisuudessa. Kiertotiet antavat lukijalleen kuitenkin enemmän liikkumavaraa ja ruokkii mielikuvitusta kun kaikkea ei ole selitetty auki. Harmi vain, että monesti nämä teokset ovat hyvässä tallessa varastoissa, ja sieltä ne saa vain pyytämällä, jos tietää mitä kysyy.

Hävytöntä

2008-01-18T17:00:01+02:00

Shameless: kaudet 3 ja 4

Pitkän katselu-urakan jälkeen sain päätökeen Hävyttömän 3. ja 4. tuotantokaudet. Vaikka henkilöitä on poistunut ja uusia tullut tilalle on vauhti pysynyt samana.

Gallagherin suurperhe, Manchesterin työväenkorttelistossa, on aivan mainiota katsottavaa, jokaisella henkilöllä on tarkoituksensa ja dialogi lentää. Pilveä pössytellään, ekstaasia saa oluttuopin kylkiäisenä kulmapubista ja tyhmiltä varastaminen ja "lainaaminen" ei ole kovinkaan suuri synti. Kun tähän sekaan heitetään vielä paikkakunnan muut pikkurikolliset ja yh-äidit, meno voi heikkohermoista hirvittää. Tätä rosoisen mustan huumorin kuningasta kannattaa ehdottomasti katsoa jos ruudun ääreen pääseen sunnuntai-iltaisin, Yle FST näyttää 3. tuotantokautta, vielä ehtii mukaan. Yle on taas näyttänyt helmien piilottamisen mestaruutta!

Ensimmäinen Coelho

2008-01-18T16:18:00+02:00

Paulo Coelho: Portobellon noita

Portobellon noidan kirjemäinen rakenne oli kivaa vaihtelua, mutta ei hätkähdyttänyt. Ihmiset ovat minulle kehuneet Coelhon kirjoja jo vuosia, mutta tämä oli ensimmäinen johon tartuin. Tässä vaiheessa tunnustan, että oletin sisällön olevan yhtä maaginen kuin kirjan kannen ja nimen. Kansi on todella kaunis, pieni kuva ei tee sille oikeutusta. Tämän kirjan voi hankkia kirjahyllyyn koristeeksi tai taideteokseksi, vaikka sitä ei koskaan lukisi. Odotuksiini nähden hieman petyin, vaikkakin koko lukuhistoriassa Portobellon noita ei ollut mitenkään erityisen huono.

Coelhon tarkoituksena oli mielestäni kertoa nykypäivän henkisyydestä ja eri tavoista saavuttaa sisäinen tyyneys ja rauhallisuus. Athenan hahmo jätettiin kuitenkin todella kylmäksi, mikä tosin vastaisi kirjan rakennetta hyvin; mikäli kuvaus henkilöstä jää toisen varaan voi se olla todella vääristynyt. Kirjan kertojat kaikki tiesivät vähän, mutta eivät tarpeeksi henkisen äitinsä menneisyydestä ja tulevaisuudesta.

En halua tuomita kirjaa, koska se oli lukuelämyksenä kuitenkin mielipiteitä herättävä, joskin paikoin melko naiivi kuvauksissaan ja eteenkin lukijaansa kohtaan. Ikäänkuin heristettiin sormea ja kehotettiin nyt lukemaan tarkasti että varmasti ymmärtäisin mitä tapahtuu seuraavaksi. Mielestäni on aina riskialtista ottaa aiheeksi henkistä kasvua tavoitteleva ihminen ja varsinkin näihin vaikuttavat oppi-isät ja -äidit, jokaisella kun on se oma, varma tapa päästä onnellisuuteen kiinni.

Luokkayhteiskuntamme?

2008-01-18T16:00:00+02:00

Katriina Järvinen & Laura Kolbe:
Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa

Luokkaretkella on kirjoitettu helppolukuisesti ja esittelee tekijöidensä ja näiden haastattelemien ihmisten kautta suomalaista yhteiskuntaa. Järvinen ja Kolbe kertovat aluksi omasta elämästään ja sitten kappale kappaleelta edetään osin muiden tarinoiden voimalla osin omien.

Luokkajako esitetään elävän hyvin voimakkaana 60- ja 70-luvuilla syntyneiden ajatusmaailmassa, ja näin varmasti onkin, mutta kirjaa lukiessa minulle heräsi kysymys että en tunne tälläisia luokkaeroja joita teoksessa esitetään. Minulle 80-luvun alussa syntyneelle luokkaerot tarkoittavat jo erilaista kuin kirjoittajien esittämät luokkaerot. Toisaalta osa haastateltujen ihmisten tarinoista kuulostaa tutulta omasta lapsuudestani.

Kelpo luettavaa kirjaston yhteikuntaluokasta. Olisin toivonut ehkä hieman lisää konkreettisia asioita, joita olisi sitten mietitty teorian kautta. Mukavana lisänä, "puhuvat päät", kirjan lopussa haastatelluista oli tehty tiivistelmät, joihin he olivat saaneet määritellä itse itsensä, sitä kai elämässäkin me edustamme toisille; tiivistelmää jossa on vain vähän omaa sanottavaa. (Olipas filosohvainen lausahdus!)

Kotimaista dekkaria

2008-01-13T12:27:00+02:00

Essi Aro: Pimeässä kasvaneet

En ole lukenut kotimaista dekkeria vuosiin, ja koska Aron Pimeässä kasvaneet sai kehuja ja aihekin oli mielenkiintoinen, en nähnyt kotimaisuutta esteenä. Tuo oli kyllä aika ilkeästi sanottu. Suomalaisia on hemmoteltu jo vuosikaudet englantilaisilla, ruotsalaisilla ja norjalaisilla dekkaristeilla, että kotimaiset, Jokista , Joensuuta ja Mäkeä lukuunottamatta, ovat jääneet oman onnensa nojaan. En tosin itse ole lukenut edellisten miesten tuotantoa lainkaan, Mäkeä yritin, mutta jätin kesken, en vain voinut lukea sataa sivua pidemmälle.

Aron kirjassa päähenkilö on oivaltavasti ja innovatiivisesti kirjastonhoitaja Immi, jonka menneisyys on villin tytön menneisyys, on tultu istuttua baareissa ja melkein alaikäisenä saatu avioton lapsikin painaa pienen Palojärven kylän juorurallissa. Tarinan käynnistää yllättävä itsemurha, joka Immin mielestä ei voi olla itsemurha. Tutkiessaan vanhan naisen oletettua itsemurhaa, törmää hän vuosikausia makaneisiin salaisuuksiin. Tuntuu että Palojärvessä kaikilla asukkailla on salaisuus, ehkä liiankin monella tarinan uskottavuuden kannalta, mutta näin taitaa olla aika monen dekkarin kohdalla. Silti kirja on lukuelämyksenä uusi ja tapa kirjoittaa jotenkin poikkeaa omalaatuisuutensa vuoksi monesta muusta kotimaisesta tuotoksesta. Näkisin, että kirja olisi hyvinkin voitu kirjoittaa puhtaana draamana, mutta Aro on nyt valinnut, loppukäänteineen päivineen, lajikseen dekkarin. Sujuvaa ja mukavaa luettavaa.

Ameriikan ihmemaa

2008-01-02T19:56:00+02:00

Riikka Ala-Harja: Jättiläinen

Jättiläinen oli helppolukuinen. Tarina kulki ja kulki melko vauhdikkaasti, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Kirjan päähenkilöt Taneli ja Mona olivat tarinan vaikein pala, Taneli oli selvästi tarinan päähahmo, onhan kirjan nimikin Jättiläinen, jota Taneli todella on, melkein 2,3 metriä pitkä.

Kotimaisissa ympyröissä tarina oli kuin nuorten romaani, jossa rakastutaan, ollaan itseriittoisia ja hengailaan bändikavereiden kanssa, mitä välillä harrastetaan vähän teatteria. Kun siirrytään amerikoihin meno muuttuu kummaksi, ja välin jopa hieman painostavaksi. Vaikka mielestäni Monan hahmolle olisi voinut antaa enemmän tilaa uusissa ympyröissä, Tanelin hahmo vain voimistuu.

Mukavaa välilukua, ehkä en tarjoaisi luettavaksi ihmiselle jolle realistisuus on kirjoissa tärkeintä. Hassuja lukuhetkiä saavat varmasti ne, jotka minun tavoin viettivät lapsuuden ja teini-iän 80-luvulla.

Jännitystä?

2008-01-02T19:47:00+02:00

Leif Davidsen: Jälkiä jättämättä

En tiedä miksi uudet jännärit eivät ole pitkään aikaan toimineet minulla jännäreinä. Kaiketi olen siirtynyt siihen suureen ihmisluokkaan, jolle vain liikkuva kuva, valmiiksi pureskeltuna, voi luoda kuvan hermoja puristavasta jännityksestä. Davidsenin kirjassa on jännä rakenne, elämää kuvataan hieman kuin kahden metrin tikkailla seisten. Vaikka kertojana onkin itse tarinan sankari, liikemies Marcus, on hänelle suotu melkein selvännäkijän kykyä ja aavistusta tulevasta.

Venäjä on Davidsenin kirjassa kiertelemättä helvetin esikartano, ja kaikki siellä asuvat sieluttomia vaeltelijoita, joilla olisi missä tahansa muualla parempi olla. Marcusta huijataan, hakataan, petetään, nöyryytetään, vaikka hahmo silloin tällöin kertookin lukijalle olevansa sentään vanha erikoisjoukkojen mies. Lisäksi Marcuksen takataskussa on liuta vahvoja valttikortteja, jotka tarinan edetessä tuovat tarjottimelle ratkaisun jos toisenkin. Tarina katoavasta vaimosta toteutuu kokonaisesti, Nathalie jää vain "selittämättä" kadoksiin, ja hahmon luomiseen ei mielestäni ole saatu tarinan edellyttämää syvyyttä.

Ehkä olen liian tiukka, jännäriksi kirja syttyy liian hitaasti, ja lopussa sitten mennäänkin kieli vyön alla. Vaikka Davidsen on ottanut vahvan näkökulman Venäjän tämänhetkiseen "terroristi-politiikkaan" Tsetseniassa, on näkökulma kuin LV:n saippuaa, liukasta ja hygieenisen neutraalia.

Muuta syksyn aikana luettua

2007-12-23T13:12:00+02:00

Ruth Rendell: Kerro, kerro kuvastin

Tuntui hieman oudolle, mutta ei pettymykselle. Tämä oli ensimmäinen, ei-dekkari, jonka Rendelliltä luin ja olin hieman hämmentynyt. Ei tarinassa itsessään ollut mitään vikaa, jännitystäkin löytyi, mutta lukiessa huomasin useammankin kerran miettiväni, että taas lennellään mielikuvitusmaailmoissa, ei noin voi tapahtua. En olisi mieltänyt teosta trilleriksi vaikka sitä sellaisena markkinoidaankin, ehkä tunsin silloin tällöin enemmän ällötystä kuin jännitystä.

Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille

Luin ensimmäistä kertaa Vuoristoa ja oli positiivisesti yllättynyt. Tartuin kirjaan lähinnä sen aiheen vuoksi, merenrannalla kesät viettäneenä odotin löytäväni teoksesta jotakin tuttua ja kaunista, ja näinhän kävikin. Osa novelleista on toisaalta vai viitteellisesti mereen liittyviä ihmissuhdekuvauksia, mutta kantava teema kyllä kaikille novelleille on juuri tuo meri. Ja varmasti, kuten tavallista, osaa novelleista pidin mestarillisena ja osaa vain välttävänä. Suosittelen ehdottomasti niille, joille meri aiheena on tärkeä.

Hellevi Arjava: Swanin tytöt

En tiennyt kovinkaan paljon Swanin sisaruksista ja heidän tapahtumistaan autonomian aikana, mutta ajatus teoksen lukemiseen syntyi kuitenkin niin eriskummallisesta perheasetelmasta; yhdeksän sisarusta ja kaikki tyttöjä. Teos on itsessään mielenkiintoinen ja vilisee henkilöitä, joilla on varmasti ollut Suomen kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä suuriakin vaikutuksia. Juuri tämä oli teoksen kannalta hieman hankala, henkilöitä tuli paljon ja omien muistiarkistojen kaivaminen hidasti luettavaa huomattavasti. Arjava kuitenkin kertoo jo alussa, että aiemmin siskosten elämästä julkaistujen teosten lukeminen auttaa juuri tämän kirjan asetelmien tuntemista.

Rakenteellisesti teos on mielenkiintoinen ja juuri kirjeiden osuus ja Arjavan niistä tekemät johtopäätökset ovat teoksen parasta antia. Hieman loppua kohden tulee juoksemisen meininki, aivan kuin alkuun olisi saatu tekemiselle enemmän aikaa ja naisten loppuelämän käsitteleminen jää vaille sen kummallisempaa huomiota. Voi tietenkin olla, että näitä aiheita on käsitelty joissakin toisissa teoksissa tai sitten kirjeenvaihtoa ei käyty enää niin paljon, jonka vuoksi tutkittavaa materiaalia on vähemmän.

Henriikka Tavi: Esim. Esa

Hieman häkellyttävä runoteos, vaatii lukijaltaan ennenkaikkea aikaa ja keskittymiskykyä. Keskittymiskyvyn lisäksi olisi hyvä jos aikaa riittäisi runojen uudelleenlukuun useampaankin kertaan. Useampi lukukerta auttaa joidenkin runojen ymmärtämisessä, mutta minulta jäi senkin jälkeen osa runoista elämään ymmärtämättömyyksien asiantilaan...