Portobellon noidan kirjemäinen rakenne oli kivaa vaihtelua, mutta ei hätkähdyttänyt. Ihmiset ovat minulle kehuneet Coelhon kirjoja jo vuosia, mutta tämä oli ensimmäinen johon tartuin. Tässä vaiheessa tunnustan, että oletin sisällön olevan yhtä maaginen kuin kirjan kannen ja nimen. Kansi on todella kaunis, pieni kuva ei tee sille oikeutusta. Tämän kirjan voi hankkia kirjahyllyyn koristeeksi tai taideteokseksi, vaikka sitä ei koskaan lukisi. Odotuksiini nähden hieman petyin, vaikkakin koko lukuhistoriassa Portobellon noita ei ollut mitenkään erityisen huono.
Coelhon tarkoituksena oli mielestäni kertoa nykypäivän henkisyydestä ja eri tavoista saavuttaa sisäinen tyyneys ja rauhallisuus. Athenan hahmo jätettiin kuitenkin todella kylmäksi, mikä tosin vastaisi kirjan rakennetta hyvin; mikäli kuvaus henkilöstä jää toisen varaan voi se olla todella vääristynyt. Kirjan kertojat kaikki tiesivät vähän, mutta eivät tarpeeksi henkisen äitinsä menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
En halua tuomita kirjaa, koska se oli lukuelämyksenä kuitenkin mielipiteitä herättävä, joskin paikoin melko naiivi kuvauksissaan ja eteenkin lukijaansa kohtaan. Ikäänkuin heristettiin sormea ja kehotettiin nyt lukemaan tarkasti että varmasti ymmärtäisin mitä tapahtuu seuraavaksi. Mielestäni on aina riskialtista ottaa aiheeksi henkistä kasvua tavoitteleva ihminen ja varsinkin näihin vaikuttavat oppi-isät ja -äidit, jokaisella kun on se oma, varma tapa päästä onnellisuuteen kiinni.
Kommentit