En tiedä miksi uudet jännärit eivät ole pitkään aikaan toimineet minulla jännäreinä. Kaiketi olen siirtynyt siihen suureen ihmisluokkaan, jolle vain liikkuva kuva, valmiiksi pureskeltuna, voi luoda kuvan hermoja puristavasta jännityksestä. Davidsenin kirjassa on jännä rakenne, elämää kuvataan hieman kuin kahden metrin tikkailla seisten. Vaikka kertojana onkin itse tarinan sankari, liikemies Marcus, on hänelle suotu melkein selvännäkijän kykyä ja aavistusta tulevasta.
Venäjä on Davidsenin kirjassa kiertelemättä helvetin esikartano, ja kaikki siellä asuvat sieluttomia vaeltelijoita, joilla olisi missä tahansa muualla parempi olla. Marcusta huijataan, hakataan, petetään, nöyryytetään, vaikka hahmo silloin tällöin kertookin lukijalle olevansa sentään vanha erikoisjoukkojen mies. Lisäksi Marcuksen takataskussa on liuta vahvoja valttikortteja, jotka tarinan edetessä tuovat tarjottimelle ratkaisun jos toisenkin. Tarina katoavasta vaimosta toteutuu kokonaisesti, Nathalie jää vain "selittämättä" kadoksiin, ja hahmon luomiseen ei mielestäni ole saatu tarinan edellyttämää syvyyttä.
Ehkä olen liian tiukka, jännäriksi kirja syttyy liian hitaasti, ja lopussa sitten mennäänkin kieli vyön alla. Vaikka Davidsen on ottanut vahvan näkökulman Venäjän tämänhetkiseen "terroristi-politiikkaan" Tsetseniassa, on näkökulma kuin LV:n saippuaa, liukasta ja hygieenisen neutraalia.
Kommentit